Saarijärven sotahistoriaa
Saarijärvi ja Saarijärven seutu ovat olleet historiansa aikana sotatoimialueena ja kokeneet miehityksenkin useaan kertaan. Jo keskiajalla osana Ruotsin kuningaskuntaa myös Suomen sisämaa oli lukuisten sotaretkien kohteena läntisen suurvallan ja itäisen Novgorodin taistellessa raja-alueesta. Merkittävimmät sotaan liittyvät väkivaltaisuudet koettiin Saarijärven seutukunnalla kuitenkin vasta vuonna 1595 nuijasodan (1596–1597) yhteydessä. Pitkän sotajakson jälkeen edelleen jatkunut raskas sotilaiden ylläpito aiheutti väestössä kapinaan nousun. Sotaväenotot jatkuivat suurvallaksi kehittyvässä kuningaskunnassa 1500-puolivälistä 1660-luvun alkuun melkein yhtämittaisesti.
Seuraavalla vuosisadalla suuressa Pohjan sodassa 1700–1721 Hämeen jalkaväkirykmentin mukana myös saarijärveläiset ruotusotilaat joutuivat maata puolustamaan. Ruotsin kuningaskunnalle tappiolliseksi kääntyneessä sodassa Saarijärven kirkonkylälle asettui noin 3000 miehen vahvuinen venäläinen joukko-osasto, jota vastaan taisteli vain pieni sissipartio. Uudenkaupungin rauhassa 1721 alueen kaakkoisosia lukuun ottamatta Suomi palautettiin ruotsalaisille. Tätä olivat kuitenkin edeltäneet sisämaassakin siviiliväestöä koetelleet verojenotot, pakkotyöt, kyyditykset ja majoitukset sekä sotilaiden pakko-otot Venäjän armeijaan. Rauhan aikaa kesti vuosisadalla vain hetken ja Rautalammin komppanian mukana saarijärveläiset taistelivat Lappeenrannassa (1741), Pommerin sodassa 1757–1762 ja Kustaan sodassa 1788–1790.
Suomen sodan (1808–1809) aikana Saarijärvi joutui jälleen kokemaan raskaan miehityksen. Jo kuukauden kuluttua sodan syttymisestä saapuivat ensimmäiset venäläisjoukot Saarijärvelle. Alueella ratkaisevaksi muodostuneessa, 21.8.1808 käydyssä Karstulan taistelussa Otto von Fieandtin joukot kärsivät murskaavan tappion. Useiden tappioiden jälkeen Ruotsin kuningaskunnan joukot vetäytyivät pohjoiseen. Tappion seurauksena Suomi liitettiin autonomisena alueena Venäjään.
Krimin sodan (1853–1856) aikana Saarijärven kautta Pohjanlahden rannikolle ratsastaneet kasakat palauttivat väestön muistoihin Suomen sodan ajat. Suomen alueelle perustettiin yhdeksän ruotujakoon perustuvaa tarkk’ampujapataljoonaa. Saksan-Ranskan sodan (1870–1871) aikana asevelvollisen armeijan käyttö omaksuttiin Venäjän keisarikunnassa ja sen läntisessä suuriruhtinaskunnassa. Saarijärven Kolkanlahdessa toimi vuosina 1883–1899 yksi Suomen suuriruhtinaskunnan vuoden 1878 asevelvollisuuslain määräämä reservikomppania. Saarijärven komppania kuului Hämeenlinnan piiriin ja siellä sai koulutusta noin 3000 miestä, joista noin 500 oli Saarijärveltä.
Ensimmäisen maailmansodan edetessä Venäjä pelkäsi saksalaisten hyökkäystä Suomeen ja Pietariin Pohjanlahden rannikon kautta, joka johti vuosina 1916–1917 Saarijärvellä toteutettuihin valli- ja linnoitustöihin. Vuonna 1917 maailmansota johti Venäjän keisarikunnan hajoamiseen ja maan sisällissotaan. Itsenäiseksi julistautuneen Suomen yhteiskunnan sisäisten jännitteiden korostuminen ja purkautuminen johti niinikään sisällissotaan 27.1–15.5.1918. Saarijärvi jäi rintamalinjan pohjoispuolelle valkoisen armeijan alueelle.
Saarijärveläiset taistelivat talvisodassa (1939–1940) pääosin Jalkaväkirykmentti (JR) 29:ssä (1.1.1940 läht. JR 20) sijoitettuna pääosin Suvannon pohjoisrannalle Sakkolaan. Jatkosodassa (1941–1944) paikkakunnan miehet olivat sijoitettuna pääosin JR 50:n I pataljoonaan. Jalkaväkirykmentin joukoissa saarijärveläiset osallistuivat myös Lapin sotaan. Viimeistään lokakuussa 1919 toimintansa aloittaneessa Lotta Svärd -järjestön Saarijärven osastossa palvelleet toimivat lukuisissa eri tehtävissä taistelupaikoilla ja kotirintamalla.
Tutustu alta löytyvistä alasvetovalikoista lisää Saarijärveä ja sen seutukuntaa koskettaneisiin eri konflikteihin sekä toiseen maailmansotaan liittyviin järjestöihin.
Valtioiden välisten sotien voidaan katsoa syntyneen elinkeinojen ja kulttuurien kehittymisen kautta: erityisesti maanviljelyn käyttöönotto synnytti tuotannoltaan ja arvoiltaan eriytyneen yhteiskunnan. Tällaisen yhteiskunnan vakiintuminen loi monia jännitteitä sekä yhteiskuntien sisällä että eri yhteiskuntien välillä. Tarvittiin organisoitu väkivaltakoneisto eli sisäistä uhkaa varten poliisi ja ulkoista uhkaa varten sotaväki. Nykyisen Suomen alueelle sodan toivat turkisten tuotantoalueesta kilpailevat hyvin organisoituneet naapurisuurvallat – lännessä Ruotsin kuningaskunta ja idässä Novgorod. Tuolloin Suomeen ei vielä ollut syntynyt omia valtiollisia rakenteita.
Suurvaltojen kilpailun seurauksena sisämaakin oli lukuisten sotaretkien kohteena. Vasta Pähkinäsaaren rauha vuonna 1323 takasi alueella pitkän rauhankauden. Merkittävimmät sotaan liittyvät väkivaltaisuudet koettiin Saarijärven seutukunnalla vasta vuonna 1595 nuijasodan (1596–1597) yhteydessä. Tuolloin pitkän sotajakson jälkeen edelleen jatkuva raskas sotilaiden ylläpito aiheutti väestön kapinaan nousun. Ensimmäiseksi uhriksi joutui Upplannista Kivijärvelle sijoitettu huovi eli ratsumies Hannu Niilonpoika ja hänen kolme renkiään, jotka survottiin armotta jäähän tehtyyn avantoon. Seuraavat surmat tapahtuivat Saarenkylässä, josta pääsi huoveja karkuun ilmoittamaan alkavasta kapinasta. Huovien kostoretkellä Kivijärvelle ryöstöjen ja raiskausten yhteydessä kuoli ainakin yksi poika.
Valokuvassa on Lylyharjun muistomerkit. Vanhan Pyyrinlahti–Kurenlahti-kirkkotien varrella parin kilometrin päässä Konginkankaan Liimattalan kylästä on kauppias Vilho Mäilän ja Liimattalan kyläläisten pystyttämä muistomerkki. Se palauttaa mieliin kaksi taistelua näillä tienoilla: Kurikkaharjun taistelu nuijasodan aikana 1596 ja Huosiaismäen taistelu 7.4.1714 Isonvihan aikana. Kuva: Saarijärven museo, Olavi Lahtela.
Suuren Pohjan sodan sytyttyä vuonna 1700 suuri osa asekuntoisista miehistä joutui lähtemään taisteluihin kauas rajojen taakse. Sodan tappion seurauksena Suomi, ja Saarijärven seutu luonnollisesti sen osana miehitettiin. Aikalaiset kutsuivat tätä vuosien 1713–1721 ajanjaksoa ”venäläisen ylivallan ajaksi” ja myöhemmin historiankirjoittajat ryhtyivät käyttämään termiä isoviha.
1700-luvun Ruotsin kuningaskunnan käymien sotien jälkeen Saarijärvi joutui kokemaan jälleen raskaan miehityksen Suomen sodan (1808–1809) aikana. Jo kuukauden kuluttua sodan syttymisestä saapuivat ensimmäiset Vaasaan pyrkineet venäläisjoukot Saarijärvelle. Ruoan ja rehun puute sekä ankara kyyditys- ja majoitusrasite johti vihamielisyyksien puhkeamiseen.
Suomen sisällissodassa (28.1.–15.5.1918) Saarijärvi jäi rintamalinjan pohjoispuolelle valkoisen armeijan alueelle. Vaasan senaatin järjestäessä yleiset kutsunnat osa saarijärveläisistä empi taisteluihin lähtöä – ratkaisu sodan puolesta tai vastaan ei ollut helppo. Kutsuntoihin saapui 54 prosenttia paikkakunnan kutsuntaikäisistä.
Suojeluskuntalaiset ottivat haltuunsa työväenyhdistyksen talon, josta varustettiin vankila. Työväenliikkeen johtohenkilöitä pidätettiin, kuulusteltiin ja vangittiin. Vankileirillä oli ajoittain useita kymmeniä miehiä. Kuusi saarijärveläistä joutui Tammisaaren leirille saakka. Työväenliikkeen jäseniä pakeni myös metsiin. Valkoisen Suomen joukoissa taisteluihin, pääasiallisesti Vilppulassa ja Mäntyharjulla, osallistui kaikkiaan noin 420 saarijärveläistä. Heistä 50–70 henkilöä haavoittui ja 28 menehtyi. Epävarman muistitiedon mukaan neljä saarijärveläistä kaatui punaisten riveissä. Taisteluihin punakaartien riveissä osallistuneiden määrää ei tiedetä. Kolme työväenliikkeen jäsentä ammuttiin Saarijärvellä sodan aikana.
Pääosa Saarijärven miehistä sijoitettiin talvisodassa rauhalliselle Suvannon pohjoisrannalle, Sakkolan lohkolle, joka oli talvisodan ajan koko rintaman rauhallisin paikka. Sen sijaan nuoret asevelvolliset ja vanhemmat täydennysmiehet joutuivat raskaisiin taisteluihin muualla. Tappiot tulivat raskaimpina Taipaleessa, Summassa ja Talissa. Myös Laatokan pohjoispuolisissa taisteluissa Kollaanjoella ja Lemetissä kaatui muutamia saarijärveläisiä.
Jatkosodassa (25.6.1941–19.9.1944) Karstulan, Pylkönmäen ja Saarijärven miehet sijoitettiin jalkaväkirykmentti 50:een (JR50), jonka taistelutaival kulki reittiä Laatokan pohjoispuoli–Itä-Karjala–Petroskoi–Syvärin alajuoksu–Tali-ihantala. Rykmentti joutui vielä Lapin sotaan (15.9.1944–27.4.1945). Lue seutukunnan sotilaiden sotataipaleesta lisää Seppo Hännisen koostamalta JR50-sivustolta:
Suomen itsenäistyttyä järjestäytyivät hallituksen asetuksen mukaan paikalliset suojeluskunnat vuosina 1918–1919. Valtionhoitaja Carl Gustaf Emil Mannerheim katsoi tarpeelliseksi perustaa niiden yhteyteen naisyhdistyksen, jolle annettiin nimeksi Lotta-Svärd. Saarijärven paikallisosasto aloitti toimintansa viimeistään lokakuussa 1919 Ester Solpen johdolla.
Sotainvalidit ovat seurausta Suomen sodista, joita käytiin vuosina 1939–1945. Sodissa kuoli yli 90 000 sotilasta ja vammautui pysyvästi yli 70 000. Valtakunnallinen huolto-, etu– ja veljesjärjestö Sotainvalidien Veljesliitto perustettiin Jyväskylässä 18.8.1940. Saarijärven alaosasto perustettiin kolme vuotta myöhemmin.
Bannerissa Jaakko Peuron ottamassa valokuvassa on käynnissä talvisotaan lähtö Saarijärven suojeluskuntatalo Suojan edustalta 10.10.1939. Vuonna 1972 purettu Suojan talo sijaitsi nykyisen Uimamalli-kuntokeskus Aarresaaren kohdalla. Varsinaisessa valokuvassa vasemmalta lotat Eeva-Maria Mattila (Kokko) ja Aune Herala Saarijärven ilmavalvontatornissa helmikuussa 1940. Kuvat: Saarijärven museon kuva-arkisto.