Sirpa Lehtinen
Maailmalta Saarijärvelle – Halusin vain avata oven ja saada jalat nurmikolle
Sirpa Lehtinen on ehtinyt elämässään nähdä maailmaa. Nuorena hän lähti Korpilahdelta Kiovaan opiskelemaan ja päätyi myöhemmin kansainvälisen kaupan pariin. Elämään kuuluivat muun muassa Lontoo, New York, Pariisi, Shanghai ja Monaco. Silti jossain vaiheessa hän alkoi kaivata ympärilleen nuoruutensa maisemia Keski-Suomessa.
Nykyisin Sirpa asuu Tarvaalan kylässä Saarijärvellä. Kaupungin keskustaan on lyhyt matka, mutta kodin ympärillä on luontoa, hiljaisuutta ja tilaa lemmikeille. Samalla elämässä on paljon rakkaita ihmisiä, toimintaa ja tekemistä. Muutto Saarijärvelle ei ollut tarkkaan suunniteltu ratkaisu, vaan yksi vaihe Sirpan tapahtumarikkaassa elämässä.
Korpilahdelta maailmalle
Sirpa kasvoi viisilapsisessa perheessä Korpilahdella, missä hän kävi kansakoulun ja lukion. Ajatus yliopisto-opinnoista ei ollut niinkään hänen oma suunnitelmansa, vaan lähtöisin äidin haaveesta. Sirpa päätyi opiskelemaan Kiovaan, jossa hän ehti nähdä myös Neuvostoliiton viimeiset vaiheet. Neuvostoliiton hajottua kaupunki muuttui nopeasti.
Kiovassa vierähti kuusi vuotta, jonka jälkeen Sirpa päätyi työskentelemään suomalaisessa yrityksessä Tallinnassa. Sen jälkeen työtehtävät veivät häntä useisiin maihin ja suurkaupunkeihin.
Juuret vetivät takaisin
Ensimmäisen kerran Sirpa palasi Suomeen hänen lastensa ollessa pieniä. He asuivat Heinolan maalaiskunnassa muutamia vuosia, kunnes työelämä veti jälleen ulkomaille.
Myöhemmin Sirpa asui Monacossa, missä hän työskenteli kansainvälisen kaupan parissa. Koronapandemian aikana sattunut nilkkavamma ja sairaalassa vietetty aika pysäyttivät kuitenkin pohtimaan, missä hän haluaisi tulevaisuudessa elää.
Tajusin silloin, että ikääntyessä haluan tulla hoidetuksi omalla äidinkielelläni, jonka vivahteet ja merkitykset ymmärrän syvällisesti. Halusin muuttaa takaisin Suomeen.
Sirpa oli tavannut nykyisen miehensä Andrein jo ennen Suomeen muuttoa. Myös Andrei oli asunut aiemmin Suomessa ja hän oli valmis muuttamaan Sirpan kanssa takaisin. Ensiksi pari muutti Sirpan mökille Keski-Suomeen, Keuruun ja Virtojen välimaastoon, erämaajärven rannalle. Luonnonsuojelualueen ympäröimä paikka tarjosi juuri sellaista rauhaa, jota Sirpa oli kaivannut.
Halusin jotenkin rauhoittua, pysähtyä ja hiljentyä. Minun jalkani ovat kuitenkin niin syvällä Suomen maaperässä.
Oma koti löytyi Saarijärveltä
Sirpa ja Andrei asuivat ensin mökillä vakituisesti, mutta käytännössä syrjäinen sijainti osoittautui liian hankalaksi. Lähikauppaan oli noin 20 kilometriä ja lähimpään kaupunkiin noin 40 kilometriä. Lopulta myös turvallisuus alkoi painaa vaakakupissa, sillä lähin terveyskeskus oli kaukana ja vasteajat pitkiä.
Toiveena oli koti Keski-Suomesta, ja sopivaa taloa etsittiin pitkään, vaikka kriteerit olivat selvät. Tontilla piti olla vähintään viisi hehtaaria maata, järvenranta, riittävä piha koirille ja hyväkuntoinen talo, joka ei vaatisi valtavaa remonttia. Etsinnän aikana usko sopivan kodin löytymiseen oli jo hiipunut, kunnes Saarijärveltä löytyi talo, joka tuntui heti omalta.
Saarijärven talossa yhdistyivät luonto ja rauha, mutta kohtuullisen matkan päässä palveluista. Muuton jälkeen ensimmäinen vuosi kului kodin ja pihan laittamiseen. Sitten Andrei löysi töitä, ja Sirpa huomasi viettävänsä paljon aikaa yksin.
Oma yhteisö löytyi yhdistystoiminnan myötä
Ratkaisu Sirpan vapaa-ajan ongelmiin löytyi yllättäen, kun hän löysi ilmoituksen Punaisen Ristin järjestämästä Arjen apu -kurssista, johon hän päätti osallistua. Toiminta imaisi hänet mukaan, ja pian hän oli jo perustamassa Monikulttuurinen JutteluCafe -toimintaa. Toiminta oli alusta asti avoin kaikille, mutta sen taustalla oli erityisesti tarve tarjota kohtaamispaikka sotaa paenneille, jotka olivat uudessa maassa ja elämäntilanteessa. Sirpan kielitaito ja kansainvälinen tausta olivat toiminnassa poikkeuksellisen hyödyllisiä, samoin Sirpan ymmärrys kulttuurieroista.
En pelkästään osaa kieltä, vaan ymmärrän Ukrainan ja Venäjän kulttuureita. Ymmärrän ihmisten taustoja ja niitä olosuhteita, joista he ovat tulleet.
JutteluCafen lisäksi Sirpa päätyi Punaisen Ristin paikallisyhdistyksen hallitukseen ja myöhemmin puheenjohtajaksi. Yhdistystoiminta toi Sirpalle aivan oman yhteisön, jota hän ei ollut muuttaessa osannut edes odottaa.
Jos olisin pelkästään mennyt tuonne kadulle kävelemään, niin en olisi tutustunut kehenkään. Olisin vain käynyt kaupassa ja tullut takaisin kotiin. Nyt minulla on laaja monikulttuurinen yhteisö.
Saarijärven kaupungilla on Sirpan kokemuksen mukaan ollut tärkeä rooli sotaa paenneiden kotoutumisessa. Hän nostaa esiin erityisesti kotoutumiskoordinaattorin työn ja kaupungin aidon paneutumisen asiaan. Myös vastaanottokeskuksen aikana syntynyt vapaaehtoistyö oli tärkeää.
Sirpan mukaan paikkakunnalla on edelleen yli sata sotaa paennutta, joista yli puolet on lapsia. Suuri osa aikuisista on löytänyt työpaikan tai perustanut oman yrityksen. Erityisen merkityksellisiä ovat perheet, joiden nuoret ovat kasvaneet Suomessa, oppineet kielen ja rakentaneet oman arkensa Saarijärvelle. Apua ja tukea on haluttu antaa myös takaisin.
Meillä on yhdistyksen hallituksessakin yksi maahanmuuttanut. Sotaa paenneet haluavat antaa takaisin, koska he ovat saaneet niin paljon paikalliselta yhteisöltä.
Uusia ideoita syntyy edelleen
Saarijärvellä Sirpa on löytänyt myös uusia tapoja tehdä ja toteuttaa itseään. Pitkään mielessä ollut ajatus koirametsästä toteutui omalla tontilla, jossa oli juuri sopivan kokoinen metsäpalsta. Aidatulla alueella koirat voivat liikkua vapaana, lisäksi Sirpa rakennutti metsään laavun. Alueella on mahdollista yöpyä myös asuntoautolla.
Koirametsä syntyi spontaanisti vastaamaan alueella olevaan tarpeeseen. Käytännön asioissa Sirpa sai neuvoja Saarijärven yrityspalveluista ja naapuriltaan, joka työskenteli Lemmikkiystävällinen Saarijärvi -hankkeessa. Koirametsän perustamiseen hän sai myös Leader Viisarilta 35 prosentin investointituen.
En ole koskaan ollut tavoitteellinen ihminen. Suurin osa elämäni päätöksistä on syntynyt aika spontaanisti. Koirametsän perustaminen oli myös yksi niistä.
Maaseutu ei ole pakettiratkaisu
Sirpalle maaseudun yhteisöllisyys näkyy ennen kaikkea yhdessä tekemisenä. Yhteistyötä eri järjestöjen välillä voisi hänen mukaansa olla vieläkin enemmän. Samalla maallemuutto on hänen mielestään jokaiselle erilainen kokemus. Sirpalle sopeutuminen on ollut helppoa, sillä hän on itse kasvanut maaseudulla.
Maalla tempo on toinen. Kaupungin vilinän sijaan maalla on hiljaisuutta ja tilaa pysähtyä. Se voi toisaalta olla hyvinkin pelottavaa esimerkiksi ikänsä Helsingissä asuneelle.
Sirpalle juuri rauha on yksi maalla asumisen parhaista puolista ja esimerkiksi sieniretket ovat hänelle mieluisia. Vaikka Sirpa toivoisikin lastensa asuvan lähempänä, hän ei ihmeemmin suuren maailman elämyksiä kaipaa.
Minulle suurin elämys on se, kun saan joka aamu herätä näihin maisemiin. Menen ovesta ulos ja laitan jalat nurmikolle.
Kuvat ja teksti, Nina Pirttiniemi, Aaja Media Oy
Keskustaajamien Älykkäät kylät -hanke on saanut maaseuturahoitusta Keski-Suomen ELY-keskuksesta, jonka tehtäviä hoitaa nykyään Keski-Suomen elinvoimakeskus.