Skip to content
Saarijärven logo
Tekstikoko

Saarijärven kaupunki hakee vakinaiseen virkasuhteeseen yhdyskuntatekniikan mestaria.

25.10.2023

Yhdyskuntatekniikan mestarin keskeisiin tehtäväalueisiin kuuluvat kunnallistekniikkapalveluiden ja vesi- ja viemärilaitoksen vastuualueen toiminnan ja talouden suunnittelu ja seuranta, kilpailutukset, hankinta- ja työnjohtotehtävät, työturvallisuussuunnittelu, osallistuminen teknisen toimialan hallinnollisiin valmistelu- ja selvitystehtäviin sekä toiminnan raportointi.

Yhdyskuntatekniikan mestari toimii maanrakennusmestarin alaisuudessa Saarijärven kaupungin kunnallistekniikkapalveluiden sekä vesi- ja viemärilaitoksen työnjohtajana. Yhdyskuntatekniikan mestari toimii tarvittaessa kaupungin edustajana eri viranomaisneuvotteluissa. Tehtävässä on mahdollisuus kasvaa tulevaisuudessa laajempaan johtamis- ja esihenkilötehtävään.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai soveltuva aikaisempi tutkinto (esim. rakennusmestari). Kokemus toimialan tehtävistä sekä kuntasektorilla toimimisesta katsotaan eduksi. Virassa edellytetään lisäksi erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista esitystaitoa. Odotamme viranhaltijalta oma-aloitteista ja aktiivista työskentelyotetta. Hyvät yhteistyötaidot ja asiakaspalvelu ovat vahvuutesi. Olet aidosti kiinnostunut ja motivoitunut yhdyskuntatekniikan mestarin tehtävistä ja toiminnan kehittämisestä. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja laajan tehtäväkentän kauniissa Saarijärven maisemissa ja hyvässä työyhteisössä.

Palkkaus määräytyy kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) mukaan. Tehtäväkohtainen palkka on 3474,80 €/kk, Lisäksi maksetaan mahdollista ammattialalisää aikaisemman soveltuvan työkokemuksen perusteella. Myöhemmin virkasuhteen kuluessa on lisäksi mahdollisuus työsuoriutumisen arvioinnin perusteella maksettavaan palkanlisään. Kokonaispalkka virkasuhteen alkaessa tulee asettumaan aiemmasta työkokemuksesta riippuen 3474,80 €/kk- 3752,78 €/kk.

Saarijärven kaupungin vahvuuksia on erittäin hyvä työilmapiiri: syksyn 2022 henkilöstökyselyssä 90 % vastaajista suositteli kaupunkia työpaikkana. Järjestämme aktiivisesti yhteistä tyhy-toimintaa ja tarjoamme työntekijöillemme myös liikuntaedun kaupungin omissa liikuntapalveluissa (kuntosali, uimahalli, laskettelurinteet) sekä alennuksen kansalaisopiston kursseista.

Virka täytetään 2.1.2024 lähtien tai sopimuksen mukaan kuitenkin mahdollisimman pian.

Hakuaika päättyy 12.11.2023. Haku virkaan tapahtuu Kuntarekryn kautta:

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/yhdyskuntatekniikan-mestari-556962/

Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Viran täyttämisessä noudatetaan 6 kk:n koeaikaa.