Skip to content
Saarijärven logo
Tekstikoko

Sidonnaisuusilmoitukset 

Kuntalain 84 § 2 momentissa tarkoitetun kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.

Sidonnaisuusilmoituksen löydät tästä linkistä

Uuden luottamuskauden sidonnaisuusilmoitukset julkaistaan tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen.

Viranhaltijat

Kaupunginvaltuusto

Puheenjohtaja Riitta Pirttiniemi
1. varapuheenjohtaja Ville Rautiainen
2. varapuheenjohtaja Jouni Vuori

Kaupunginhallitus

Puheejohtaja Suvi Ahola
1. varapuheenjohtaja Onni Moisio
2. varapuheenjohtaja Kirsi Siekkinen
jäsen Katja Honkonen
jäsen Miikkael Reiman
jäsen Kati Hänninen
jäsen Harri Tollola
jäsen Kari Salokivi
jäsen Timo Leppäaho

Varajäsenet:
Arttu Harju
Niina Vuori
Kimmo Kinnunen
Pirjo Leppämäki
Marjatta Suomäki
Pekka Mäenpää
Petra Virtanen
Jukka Oittinen
Harri Lehtinen

Keskusvaalilautakunta

Puheenjohtaja Erkki Autio
varapuheenjohtaja Riitta Kaikuranta

Lupalautakunta

Puheenjohtaja Esa Oikari
varapuheenjohtaja Pulmu Kuorelahti-Juntunen
jäsen Markku Korpela
jäsen Marianne Reinikka
jäsen Pirjo Leppämäki

varajäsenet:
Taija Rossi
Erna Elo
Jarmo Nyrönen
Lauri Patamaa
Joel Mikkonen

Sivistyslautakunta

Puheenjohtaja Niina Vuori
varapuheenjohtaja Minna-Maria (Minttu) Lehtonen

Tekninen lautakunta

Puheenjohtaja Ilkka Lintunen
Varapuheenjohtaja Arttu Harju
Jäsen Marjatta Suomäki
Jäsen Jaakko Tarvainen
Jäsen Petra Virtanen
Jäsen Kaisa Kitinprami-Ilola
Jäsen Tomi Kuosmanen

Varajäsenet:
Pekka Mäenpää
Harri Uusisalo
Anu Erkko
Veli-Matti Pihlainen
Tapio Hiekkavirta
Kirsi-Maria Leuhu
Minna Kärki

Tarkastuslautakunta

Puheenjohtaja Marjut  Pollari
Varapuheenjohtaja Petri Honkonen

Sydän-Suomen jätelautakunta

Puheenjohtaja Onni Moisio

esittelijä Heli Rämänen
esittelijä Maija-Leena Peltoluoto