Skip to content
Saarijärven logo
Tekstikoko

Suomen luonnonpäivän terveysmetsäretki

Astele hetkeksi luonnon helmaan, rauhassa kulkemaan ja luontoa aistimaan, vastaanottamaan sen monet hyödyt.

Terveysmetsäretkellä kävelemme rauhallisella tahdilla reilun kahden kilometrin mittaisen lenkin Mannilan männikössä polkuja pitkin. Välillä pysähdymme tekemään helppoja harjoituksia, jotka ohjaavat aistimaan ja havainnoimaan sekä ympäröivää luontoa että omaa kehoa. Kuulemme myös tietoa luonnon hyvinvointivaikutuksista.

Varaudu sään mukaisella vaatetuksella ja jalkineilla, sillä sateen ropina ja tuulen humina eivät meitä haittaa. Voit halutessasi ottaa retkelle mukaan myös oman istuinalustan sekä juotavaa ja pientä syötävää evästauolla nautittavaksi.

Retki soveltuu kaiken ikäisille, mutta konsepti on suunnattu ensisijaisesti aikuisille. Retki on ilmainen, mutta mukaan mahtuu enintään 15 henkilöä, joten varaathan paikkasi pikimmiten.

Retken vetäjänä toimii terveysmetsäohjaaja Sirkka Heinimaa. Retken järjestää Saarijärven seudun luonnonystävät ry, joka on Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys.

Retkelle lähdetään Matosalmen matonpesupaikalta, johon myös palataan noin kaksi tuntia myöhemmin.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot: saarijarvenseutu@sll.fi

Tapahtumatiedot

Tapahtuman järjestäjä

Saarijärven seudun luonnonystävät ry

Tapahtumapaikka

Matosalmen matonpesupaikka, Lossinpolku 1