Skip to content
Saarijärven logo
Tekstikoko

Tänään huipulla

Lämminhenkinen musiikkikomedia C-kasettiajan musiikkibisneksestä, B-luokan studiotuotannoista ja A-luokan unelmista!

Tuotteen huokeus oli etusijalla, ei niinkään laatu, vaikka suurelta osin äänitteet olivat kelvollisia ja esittäjät hyviä laulajia. Vaikka aitous puuttui, muusikot ja laulajat olivat aitoja ihmisiä, tuntemattominakin tuntevia, olemassa olevia ja iholle tulevia.

Tänään huipulla kertoo neljän tuntemattoman studiolaulajan tarinan tuotannon takuuhenkilöinä, käyden läpi neljän erilaisen ja toisaalta niin samanlaisen ihmisen maailmaa, heidän tunteitaan ja omia polkujaan niin taiteen, elämän kuin rakkaudenkin myötätuulissa ja karikoissa. Näytelmän sävy on valoisan hauska, mutta komedian rinnalla kulkee myös vakavampi pohjavire. Ja kaiken yllä ja alla kulkevat koko ajan C-kasettiajan suurimmat hitit juuri kuten me ne muistamme!

Näytelmän rooleissa nähdään Neija Välilä, Tuija Hanhikoski, Kimmo Riikonen ja Jari Silventoinen. Musiikista ja muista sivurooleista vastaa TE4 Band Toni Lepistö, Lasse Asu, Jaakko Peltonen ja Jaska Tabell.

Käsikirjoitus: Arto Nieminen
Ohjaus: Olli-Matti Oinonen
Koreografia: Neija Välilä
Musiikin sovitus: Toni Lepistö ja TE4 Band
Puvut: Raija Niiniaho
Lavastus, valot ja äänet: Ville-Matti Laine

Tapahtumatiedot

Tapahtuman järjestäjä

Teatteri Eurooppa Neljä

Tapahtumapaikka

Saarijärven Työväentalo
Oppitie 1, 43100 Saarijärvi

Pääsymaksu

Liput: 25 € / 22 € (eläkeläiset., opiskelijat., työttömät., varushenkilöt)
S-Etukortilla -2 € alennus / lippu
Varaukset: puh. 040 3000 800, myynti@te4.fi
Lipunmyynti alkaa esityspaikalla tuntia ennen esitystä.
Liput saatavilla myös lippu.fi kautta.

Esityksen kesto n. 1h 50 min
Esityksessä on väliaika
Väliaikakahvio: Saarijärven Eläkkeensaajat ry