Vadelmavenepakolainen
Vadelmavenepakolainen Saarijärven Teatterissa keväällä 2023
Saarijärven Teatterin näyttämöllä nähdään keväällä 2023 komedia suomalaisesta miehestä, joka haluaa olla ruotsalainen. Miika Nousiaisen esikoisromaaniin pohjautuvan näytelmän ensi-ilta on perjantaina 24. helmikuuta Saarijärven Työväentalolla.
Näytelmän päähenkilö Mikko Virtanen on tavallinen suomalainen mies. Hänellä on kuitenkin poikkeavuutensa, kansallisuustransuus, kuten hän asian ilmaisee; hän on syntynyt väärään kansallisuuteen. Koko ikänsä Mikko on tiennyt olevansa oikeasti ruotsalainen, ja kun aika on oikea, astuu hän kaapista ulos ja ryhtyy tuumasta toimeen.
Seuraa lähes uskomaton tapahtumaketju, jonka aikana nauretaan suomalaisuudelle, ruotsalaisuudelle, stereotyypeille, haavekuville ja ihmisen kekseliäisyydelle omien haaveiden toteuttamiseksi. Pinnan alla esitys kysyy perimmäisiä kysymyksiä siitä, onko kaikki aina paremmin jossain toisaalla ja onko jokainen ihminen kuitenkin lopulta poikkeus.
”Alitajuisesti olen rakastanut Ruotsia syntymästäni sakka. Rakkaus konkretisoitui, kun vanhemmat veivät minut kuusivuotiaana ruotsinristeilylle. Jo laiva oli elämys. Sain 30 markkaa rahaa vapaasti käytettäväksi. Ensimmäiseksi ostin kahdeksalla markalla pussillisen ruotsalaisia makeisia – vadelmaveneitä. Ahmin puolen kilon pussin saman tien. Maussa oli jotain aidompaa ja nautinnollisempaa kuin suomalaisissa makeisissa. Karkeista tuli paha olo, mutta jollain tavalla tuo ruotsalaisten makeisten aiheuttama paha olo olikin hyvä olo. Jopa ylöspäin tullessaan ruotsalaiset karkit maistuivat suomalaisia makeisia paremmilta. Äiti piti ämpäriä edessäni ja luuli minun voivan pahoin. En ollut koskaan voinut niin hyvin.”
Roooleissa: Petri Kankaanpää, Anu Tukia, Hilla Vaarala, Ilkka Mankonen, Marja Tarvainen, Ville Rautainen, Esa Hyyppä ja Tero Hämäläinen.
Lavastuksen suunnittelu: Saarijärven lukion kuvaamataidon opiskelijat
Ohjaus: Pasi Saarinen
Tapahtumatiedot
Tapahtuman järjestäjä
Saarijärven Teatteri
Tapahtumapaikka
Oppitie 1, 43100 Saarijärvi
Pääsymaksu
Tiedustelut ja varaukset: Riitta Lintunen, p. 0440 424 464.
Liput 16 €/8 €, eläkeläiset 15 €, ryhmät yli 15 henk. 14 €.
Teatterin kahviosta kahvi/tee makealla tai suolaisella purtavalla 5 €.
Yli 30 hengen ryhmien matkanjohtaja sisään ilmaiseksi.
yli 40 hengen ryhmien matkanjohtaja + 1 henkilö sisään ilmaiseksi.
Esitysajat
perjantai 24.2. kello 19.00 (ensi-ilta)
sunnuntai 26.2. kello 14.00
lauantai 4.3. kello 14.00
sunnuntai 5.3. kello 14.00
lauantai 11.3. kello 14.00
sunnuntai 12.3. kello 14.00
lauantai 18.3. kello 14.00
sunnuntai 19.3. kello 14.00
perjantai 24.3. kello 19.00
sunnuntai 26.3. kello 14.00
lauantai 1.4. kello 14.00
sunnuntai 2.4. kello 14.00
lauantai 8.4. kello 14.00
sunnuntai 9.4. kello 14.00