Skip to content
Saarijärven logo
Tekstikoko

Pienvesistöjen rantaosayleiskaavan osittainen muutos Mustalammen ja Koukkujärven ympäristössä

Suunnittelu koskee Koukkujärven eteläranta-aluetta sekä Mustalammen pohjoisranta-aluetta, jotka sijaitsevat Saarijärven kaupungin pienvesistöjen rantaosayleiskaavan alueella Vesala-tilalla (729–407-110-1).

Suunnittelualueen pinta-ala on alustavasti noin 1,3 ha. Vesialueita on kuitenkin tarpeen sisällyttää kaavamuutosalueeseen vesialueille sijoittuvien kaavamerkintöjen takia (teknisen piirron tarpeisiin). Siten kaavamuutosalueen alustava pinta-ala on noin 2,2 ha. Kaavamuutosalue sijaitsee UPM-Kymmene Oyj:n omistamalla maa-alueella.

Rantaosayleiskaavan muutoksella maanomistaja haluaa poistaa RA-korttelialuevaraukset ja osoittaa RA-korttelialueelle maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M). Koukkujärven rannalla on yksi RA-
rantarakennusoikeus ja Mustalammen rannalla on kaksi RA-rantarakennusoikeutta, jotka ovat mukana tässä rantaosayleiskaavan muutoshankkeessa.

Kaavamuutostarve liittyy käynnissä olevaan Vuorijärvien tuulivoimahankkeeseen Kannonkosken kunnan puolella. Mikäli kyseinen Vuorijärvien tuulivoimayleiskaavoitus etenee lainvoimaiseksi ja toteutukseen, tuulivoimaloiden melualue ulottuu kaava-muutosalueelle ja tämän vuoksi nykyisistä loma-asumisen mahdollistavista kaavamerkinnöistä on tavoitteena luopua. Hanketoimijan ja maanomistajan tavoitteena on lisäksi, että kaava-aineistossa todetaan alueen emätilaperusteisen rantarakennusoikeuden määrä kaavaselostuksen tiedoissa.

Kaavahankkeen vaiheet ja nähtävillä olevat aineistot

Alla olevista valikoista voi tutustua parhaillaan nähtävillä oleviin asiakirjoihin tai aiempien käsittelyvaiheiden nähtävillä olleisiin asiakirjoihin.
Kaavan uusin käsittely-/suunnitteluvaihe on ylinnä.

Tänne tuodaan luonnosvaiheen nähtävillä olevat asiakirjat.

Rantaosayleiskaavan osittaista muutoshanketta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävänä 16.10. – 30.10.2025.

Lisätietoja kaavahankkeesta antavat seuraavat henkilöt:

Ulla-Maija Humppi

kaavoitusjohtaja

Saarijärven kaavoitus ja maankäyttöpalvelut sekä aluearkkitehtipalvelut

Tiistaisin Karstulassa (huom. varaa aika asiakaskäynnille)

044 4598 405
ulla-maija.humppi@saarijarvi.fi

Sari Peura

kaavasuunnittelija

Saarijärven kaavoitus

asema- ja yleiskaavojen laadinta

044 4598 210
sari.peura@saarijarvi.fi

Tutustu myös

Tutustu Pohjoisen Keski-Suomen alueen kuntien kartta-aineistoihin, kartalla näkyvät myös voimassa olevat asema- ja yleiskaavat.

Avaa Karttapalvelu